Skip to main content
Ajankohtaista

He valitsivat Suomen Parhaan Oluen 2026

Suomen Paras Olut -kilpailussa tuomaristo koostetaan hyvin eritaustaisista oluen ystävistä, niin että saadaan mahdollisimman hyvin kuvattua suomalaista olutmakua. Näin mukana on sekä oluttuomaroinnin konkareita, ensikertalaisia, olutseura-aktiiveja kuin oluen parissa työtään tekeviä.

Tänäkin vuonna Suomen Paras Olut -kilpailun tuomariksi haettiin keväällä avoimella haulla ja tuomaristo osallistui kilpailujohtaja Anikó Lehtisen ja päätuomari Jussi Rokan pitämään pakolliseen etäkoulutukseen ennen tuomarointia. Koulutuksessa käytiin läpi yleiset oluttuomarointiperiaatteet, Beer Awards Platform- arvostelualusta ja kilpailun kulku. Lopuksi vielä perehdyttiin lyhyesti oluen yleisimpiin virhemakuihin.’

Itse Suomen Paras Olut 2026 -kilpailun tuomarointi järjestettiin Perho Liiketalousopiston tiloissa 6-7.6.

Siellä olutalan ammattilaisista, olutharrastajista ja oluen kuluttajista koostuva raati arvioi kilpailuun lähetetyt oluet sokkomaisteluna kukin sarja kerrallaan ensin alkuerissä ja sitten semifinaaleissa, missä päätetään jokaisen sarjan kolme parasta.

Tuomarit eivät tiedä kisaan osallistuneita panimoita tai oluita ja koska tuomarointi suoritetaan täysin sokkona, vain oluiden maku ratkaisee.

Tuomaroinnissa arvioidaan oluen aromia, tasapainoisuutta, virheettömyyttä ja tyylinmukaisuutta. Jokaisesta oluesta annetaan myös kirjallista palautetta, jonka panimot saavat luettavakseen.

Jokaisella pöydällä on oma puheenjohtajansa. Alkuerissä tuomarityöskentelyssä toimitaan pelkästään pisteiden avulla, jolloin puheenjohtajat pitävät huolta aikatauluista ja esiin nousseista kysymyksistä, semifinaaleissa taas puheenjohtajan vastuulla on se, että rakentavasti keskustellen saadaan päätettyä finaalin kolmas, toinen ja voittaja.

Tänä vuonna tuomaripöytien puheenjohtajat olivat Johanna Siik, Jouni Koskinen, Mikko Hillu, Juha Matilainen, Emilia Suoraniemi, Patrik Westerback, Kimmo Markkanen ja André Brunnsberg.

15 sarjan voittajista erillinen finaalituomaristo valitsee aina Suomen Parhaan Oluen. Finaalituomariston puheenjohtajana toimi European Beer Consumers Unionin (EBCU) puheenjohtaja, kokenut oluttuomari André Brunnsberg. Tänä vuonna finaalituomaristoon kuuluivat olutsommelier Maria Markus, oluttuomari Johanna Siik, ruokatoimittaja Mariaana Nelimarkka, panimomestari Tapio Kangas-Heiska, olutkirjailija Jouni Koskinen, olutravintola Pikkulintu Myyrmäen ravintolapäällikkö Mikko Hillu, olutarvioija Patrik Westerback sekä Viking Maltin panimomestari Raimo Koljonen.

He valitsivat Suomen Parhaan Oluen 2026:

Aleksi Saxlund
Otto Lehikoinen
Tomi Huhtakallio
Kimmo Markkanen
Jouko Luttinen
Janne Karila
Viivia Pohjavuori
Mikko Hillu
Taito Halonen
Johanna Siik
Henri Eskelinen
Mika Pippuri
Patrik Westerback
Ville Hujanen
Kati Hurme
Reetta Koivula
Miikka Kouvonen
Hanna Mäkinen
Hanna Martiskin
Emilia Suoraniemi
Micael Näse
Jussi Viljala
Matti Saarinen
Tommi Mäkelä
Tiina Kuusisto
Samuli Kirjonen
Erica Sterrantino
Mirja Kiurusalmi
Niclas Gustafsson
Leo Nevakivi
Antti Hasanen
Ilkka Tammela
Paavo Gaidach
Jesse Nietola
Olli Wikberg
Pessi Salonen
Joona Koivisto
Olli-Pekka Niinimäki
Jouni Koskinen
Riitta Sulkama
Eero Pirhonen
Topi Tirronen
Karri Rautsola
Jani Hietala
Markku Leminen
Vesa Kotinurmi
Jaakko Tuominen
Jukka Väätänen
Harri Salonen
Juha Matilainen
Alexander Nykvist
Jani Jääskeläinen
Teemu Sirainen
Tapio Kangas-Heiska
André Brunnsberg
Mariaana Nelimarkka
Maria Markus
Raimo Koljonen

Lue miten Suomen Paras Olut valittiin!