Skip to main content
Ajankohtaista

He tuomaroivat Suomen Parhaan Oluen 2025

Suomen Paras Olut -kilpailussa tuomaristo koostetaan hyvin eritaustaisista oluen ystävistä, niin että saadaan mahdollisimman hyvin kuvattua suomalaista olutmakua. Näin mukana on sekä oluttuomaroinnin konkareita, ensikertalaisia, olutseura-aktiiveja kuin oluen parissa työtään tekeviä.

Tänäkin vuonna Suomen Paras Olut -kilpailun tuomariksi haettiin keväällä avoimella haulla ja tuomaristo osallistui kilpailujohtaja Anikó Lehtisen ja päätuomari Jussi Rokan pitämään pakolliseen etäkoulutukseen ennen tuomarointia. Koulutuksessa käytiin läpi yleiset oluttuomarointiperiaatteet, Beer Awards Platform- arvostelualusta ja kilpailun kulku. Lopuksi vielä perehdyttiin lyhyesti oluen yleisimpiin virhemakuihin.’

Itse Suomen Paras Olut 2024 -kilpailun tuomarointi järjestettiin Perho Liiketalousopiston tiloissa 8-9.6. Siellä olutalan ammattilaisista, olutharrastajista ja oluen kuluttajista koostuva raati arvioi kilpailuun lähetetyt oluet sokkomaisteluna kukin sarja kerrallaan ensin alkuerissä ja sitten semifinaaleissa, missä päätetään jokaisen sarjan kolme parasta.

Tuomarit eivät tiedä kisaan osallistuneita panimoita tai oluita ja koska tuomarointi suoritetaan täysin sokkona, vain oluiden maku ratkaisee. Tuomaroinnissa arvioidaan oluen aromia, tasapainoisuutta, virheettömyyttä ja tyylinmukaisuutta. Jokaisesta oluesta annetaan myös kirjallista palautetta, jonka panimot saavat luettavakseen.

Jokaisella pöydällä on oma puheenjohtajansa. Alkuerissä tuomarityöskentelyssä toimitaan pelkästään pisteiden avulla, jolloin puheenjohtajat pitävät huolta aikatauluista ja esiin nousseista kysymyksistä, semifinaaleissa taas puheenjohtajan vastuulla on se, että rakentavasti keskustellen saadaan päätettyä finaalin kolmas, toinen ja voittaja.

Tänä vuonna tuomaripöytien puheenjohtajat olivat Milja Seppälä, Johanna Siik, Jouni Koskinen, Jarno Storhammar, Seppo Parviainen, Patrik Westerback, Kimmo Markkanen ja André Brunnsberg.

15 sarjan voittajista erillinen finaalituomaristo valitsee aina Suomen Parhaan Oluen.

Suomen Paras Olut 2025 kansainväliset tuomarit

Joka vuonna kilpailuun kutsutaan erikseen myös noin 4-6 kansainvälistä tuomaria, tänä vuonna he olivat:

Markus Raupach on olutkirjailija, -toimittaja ja -kouluttaja, joka on julkaissut yli 40 kirjaa oluesta. Raupach on perustanut Bier Akademin, joka kouluttaa mm. olutsommelierejä. Markus Raupach on olut-, brandy- ja juustosommelier, kokenut oluttuomari, British Guildin ja North American of Beer Writers -järjestön jäsen sekä Bierland Frankenin ja Association of Bavarian Brandy Sommeliersin hallituksen jäsen. Vuonna 2017 alan edustajat äänestivät Markus Raupachin yhdeksi Saksan 50 tärkeimmästä olutpersoonallisuudesta. Markus Raupach on myös toiminut luennoitsijana Genussakademie Bayernissa vuodesta 2018.

Tibot Kantor on olutsommelier ja baarimestari Münchenistä, joka on tuomaroinut oluita ja tisleitä yli 25 vuotta yli 20:ssa maassa. Hän on European Beer Starin Global Ambassador ja Spirits Selectionin German Ambassador.

Hubert Cyril on olutsommelier, joka on kirjoittanut kirjan olutcocktaileista. Hän on kokenut oluttuomari ja kilpaillut myös kansainvälisellä tasolla olutsommelierien mestaruuskilpailuissa.

Killian Kittl on saksalaisen Private Brauereien Bayernin projektipäällikkö, joka vastaa Euroopan suurimman olutkilpailun European Beer Starin toteutuksesta. Hän on kokenut oluttuomari ja huolehtii myös panimoalan projekteista Private Brauereien Bayernissa.

Thorsten Sander on kotioluenpanija ja olutsommelier Hannoverista Saksasta joka työskentelee ruokasensorisen tutkimuksen parissa konsulttina ruoka- ja juomayrityksille sekä professorina. ”Biergeniesserei” -firmalla hän tarjoa olutmaistajaisia ​​kuluttajille ja yrityksille. Sander on tuomaroinut useita kansainvälisiä olutkilpailuja ja luonut ”Students’ Beer Award” -panimoalan haasteen, joka on suunnattu erityisesti opiskelijoille. Sanderilla on erityinen suhde Suomeen, sillä hän on oppinut  suomea monta vuotta sitten ja ollut Suomessa yli 60 kertaa.

Suomen Paras Olut 2025 tuomarit:

Roni Auvinen

Janette Bertényi

André Brunnsberg

Hubert Cyril

Harri Dammert

Nicolai Donchenko

Taito Halonen

Markus Heinonen

Mikko Hillu

Kaj Honkanen

Kaisa Horkka

Elmeri Häkkänen

Juha-Matti Kaivola

Tapio Kangas-Heiska

Tibor Kantor

Janne Karila

Samuli Kirjonen

Kilian Kittl

Mirja Kiurusalmi

Kasper Knuutila

Joona Koivisto

Reetta Koivula

Jouni Koskinen

Miikka Kouvonen

Tiina Kuusisto

Jukka Kuva

Vili Lehtelä

Markku Leminen

Petteri Lohivesi

Jouko Luttinen

Kimmo Markkanen

Hanna Martiskin

Juha Matilainen

Jussi Mikkonen

Vili Mäenpää

Elisa Narhi

Micael Näse

Seppo Parviainen

Marjokaisa Piironen

Mika Pippuri

Viivia Pohjavuori

Markus Raupach

Karri Rautsola

Silja Räisänen

Harri Salonen

Pessi Salonen

Thorsten Sander

Milja Seppälä

Johanna Siik

Teemu Sirainen

Erica Sterrantino

Jarno Storhammar

Riitta Sulkama

Petteri Toroska

Jaakko Tuominen

Juho Virtanen

Patrik Westerback

Olli Wikberg

Finaalituomaristo:

André Brunnsberg, puheenjohtaja

Hubert Cyril

Tibor Kantor

Killian Kittl

Raimo Koljonen

Jouni Koskinen

Marjaana Nelimarkka

Markus Raubach

Thorsten Sander

Milja Seppälä

Johanna Siik

Katso myös:

Päätuomarin blogi: Palkintojärjestys selviää sokkotuomaroinnilla