
Suomen Paras Olut -kilpailussa tuomaristo koostetaan hyvin eritaustaisista oluen ystävistä, niin että saadaan mahdollisimman hyvin kuvattua suomalaista olutmakua. Näin mukana on sekä oluttuomaroinnin konkareita, ensikertalaisia, olutseura-aktiiveja kuin oluen parissa työtään tekeviä.

Oluttuomarit tauolla
Tänäkin vuonna Suomen Paras Olut -kilpailun tuomariksi haettiin keväällä avoimella haulla ja tuomaristo osallistui pakolliseen etäkoulutukseen ennen varsinaista tuomarointia. Koulutuksessa käytiin läpi niin yleiset oluttuomarointiperiaatteet, kilpailun kulku kuin kisassa käytettävä arviointilomake. Lopuksi vielä perehdyttiin lyhyesti oluen yleisimpiin virhemakuihin.
Itse Suomen Paras Olut 2023 -kilpailun tuomarointi järjestettiin Perho Liiketalousopiston tiloissa 10-11.6. Päätuomarina toimi kokenut oluttoimittaja ja -tuomari Jussi Rokka ja kisamestarina pitkän linjan ravintola-ammattilainen Veera Savolainen.
Olutalan ammattilaisista, olutharrastajista ja oluen kuluttajista koostuva raati arvioi kilpailuun lähetetyt oluet sokkomaisteluna kukin sarja kerrallaan ensin alkuerissä ja sitten semifinaaleissa, missä päätetään jokaisen sarjan kolme parasta. Tuomarit eivät tiedä kisaan osallistuneita panimoita tai oluita ja koska tuomarointi suoritetaan täysin sokkona, vain oluiden maku ratkaisee. Tuomaroinnissa arvioidaan oluen aromia, tasapainoisuutta, virheettömyyttä ja tyylimukaisuutta.

Oluttuomarit tauolla
Alkuerissä tuomarityöskentelyssä toimitaan pelkästään pisteiden avulla, semifinaaleissa taas jokaisella pöydällä on puheenjohtaja, jonka vastuulla on se, että keskustellen saadaan päätettyä finaalin kolmas, toinen ja voittaja. Tänä vuonna semifinaalipöytien puheenjohtajat olivat Milja Seppälä, Johanna Siik, Jouni Koskinen, Olli Majanen ja André Brunnsberg.
15 sarjan voittajista erillinen finaalituomaristo valitsee aina Suomen Parhaan Oluen. Tänä vuonna finaalituomariston puheenjohtajana toimi European Beer Consumers’ Unionin puheenjohtaja André Brunnsberg, ja sen jäseninä Viking Maltin panimomestari Raimo Koljonen, Olutliiton varapuheenjohtaja Milja Seppälä, olutkirjoittaja ja BJCP-sertifioitu oluttuomari Jouni Koskinen, Suomen Olutseuran varapuheenjohtaja Johanna Siik, toimittaja Mariaana Nelimarkka sekä kansainväliset tuomarit Thorsten Sander, Artur Napiórkowski, Marek Kamiński ja Michael Schmitt.

Finaalituomaristo
Suomen Paras Olut 2023 -tuomareina olivat (etunimen mukaan aakkosjärjestyksessä):
- Adel Mekhane
André Brunnsberg
Antti Kääriä
Ari Korhonen
Artur Napiorkowski
Dick Lindertz
Harri Salonen
Heidi Reis
Heino Tiilikainen
Ilmo Teikari
Jaakko Tuominen
Janette Bertényi
Janne Karila
Janne Koskenniemi - Jarno Storhammar
Jenni Nyman
Johanna Siik
Jouko Luttinen
Jouni Koskinen
Jukka Väätänen
Jukka Wahlroos
Kaisa Horkka
Kati Pohjanmaa
Kimmo Häkkilä
Kimmo Markkanen
Luc de Raedemaker
Marek Kaminski
Maren Dittrich
Mari Lehto
Mariaana Nelimarkka
Markus Heinonen
Michael Schmitt
Miikka Kouvonen
Mika Kulin
Milja Seppälä
Olli Majanen
Oona Heikkinen
Patrik Westerback
Petteri Toroska
Reetta Koivula
Roni Auvinen
Sami Tammio
Sampo Kuisma
Silja Räisänen
Taito Halonen
Tapio Kangas-Heiska
Teemu Sirainen
Thorsten Sander
Tiina Hietajärvi
Viivia Pohjavuori
Vili Mäenpää
Ville Hujanen
Vilma Seppälä
Suomen Paras Olut -kilpailu on avoin kaikille kotimaisille kaupallisten panimoiden Suomessa valmistetuille oluille, jotka ovat säännöllisessä kuluttajamyynnissä. Suomen Paras Olut on ainoa pelkästään suomalaisia oluita tuomaroiva kisa, jossa ovat osallisena sekä isot että pienet panimot. Tänä vuonna mukana oli noin 450 erilaista olutta. Kilpailusarjoja oli 15.
Suomen Paras Olut -kilpailua järjestää Suomalainen Olut ry, jonka jäseniä ovat Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto sekä Pienpanimoliitto. Kilpailun käytännön järjestelyistä vastaa Olutliitto. Suomen Paras Olut -kilpailu on yksi seitsemästä Olutliiton kattojärjestön eli Euroopan oluenkuluttajien liiton – European Beer Consumers’ Unionin (EBCU) hyväksymistä kilpailuista.
Kisan pääkumppani on Viking Malt, joka toimii myös kahden kilpailusarjan, vaaleat ja keskitummat alet ja stoutit ja porterit, sponsorina. Viking Malt palkitsee erikseen sarjojen finalistit. Lisäksi kilpailun yhteistyössä S-ryhmä, Suuret Oluet Pienet Panimot, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto, Pienpanimoliitto, Rastal ja Perho Liiketalousoppilaitos. Mediakumppanina toimii Olutposti.