Skip to main content
Ajankohtaista

Suomen Paras Olut 2023 ja sarjavoittajat julki pe 8.9. klo 22.30

Suomen Paras Olut -kilpailun tulokset kerrotaan pe 8.9. klo 20 lähtien Viking Linen Olutgaala -risteilyllä. Seuraa Olutliiton ja Suomen Paras Olut -kilpailun somea!

Virallinen tulostiedote julkistetaan klo 22.30.

Suomen suurimman olutkilpailun, Suomen Paras Olut -kisan 450 olutta maistettiin kesäkuussa yli viidenkymmenen tuomarin voimin viidessätoista eri sarjassa. Kansainvälinen finaalituomaristo valitsi sarjavoittajien joukosta vuoden 2023 Suomen Parhaan Oluen. Lisäksi kilpailun pääyhteiskumppani Viking Malt palkitsee erikseen sarjojen tumma ja keskitumma ale sekä stout ja portteri -sarjojen sijoitukset.

Suomen Paras Olut -järjestettiin tänä vuonna 13. kerran. Kilpailun tavoite on ollut alusta asti nostaa
suomalaisten oluiden arvostusta, sekä tehdä oluita ja oluttyylejä tunnetuiksi. Kyseessä on
ainoa pelkästään suomalaisia oluita tuomaroiva kisa, jossa ovat osallisena sekä isot että pienet
panimot. Suomen Paras Olut -kilpailu on kasvanut joka vuosi. Kun ensimmäisenä vuonna 2011 Suomen Paras Olut -kilpailussa oli tuomaroitavana noin sata olutta, tänä vuonna kilpailuun ilmoittautui 450 olutta
viideltäkymmeneltäkolmelta panimolta.

Suomen Paras Olut -kilpailua järjestää Suomalainen Olut ry, jossa ovat mukana Pienpanimoliitto ja Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto. Kilpailun käytännön järjestämisestä vastaa Olutliitto.

Suomen Paras Olut -kilpailun pääkumppani on Viking Malt. Muita yhteistyökumppaneita ovat S-
ryhmä, Rastal, Suuret Oluet – Pienet Panimot, Pienpanimoliitto, Panimo- ja
virvoitusjuomateollisuusliitto sekä Perhon Liiketalousoppilaitos. Mediakumppanina toimii
Olutposti. S-ryhmä tukee (max. 5,5 %) voittajaoluiden saamista kuluttajien saataville räätälöidysti oman
myymäläverkostonsa kautta ympäri Suomen.

Tule mukaan jännittämään tuloksia huomenna 8.9. illalla Olutliiton ja Suomen Paras Olut -kisan someen!