
Suomen Paras Olut -kilpailuun on ilmoittautunut 60 panimoa ja 441 olutta.
Suomen Paras Olut -titteliä tavoittelee vuonna 2021 ennätysmäärä panimoita ja oluita. Kilpailuun ilmoittautui määräaikaan mennessä 60 panimoa 441 eri oluella.
”Olemme otettuja, että oluita ja panimoita ilmoittautui näin paljon”, kilpailun johtaja Anikó Lehtinen iloitsee. ”Olemme innostuneita erityisesti siitä, että uudet kilpasarjamme alkoholittomat ja gluteenittomat oluet on otettu hyvin vastaan.”
”Liiketalousopisto Perho tarjoaa kilpailun järjestämiselle erinomaiset puitteet, kuten viime vuonna huomasimme. Kilpailu tulee olemaan kova ja rehellinen, sillä tuomaristo maistaa oluet täysin sokkona”, Lehtinen korostaa.
Kilpailun päätuomarina toimiva Jussi Rokka on myös ilahtunut, että suomalaiset panimot ovat kiinnostuneita asettamaan tuotteensa vertailtaviksi. ”Oluiden ja panimoiden määrä on suuri kansainvälisiinkin kisoihin suhteutettuna. Huima lukumäärä asettaa kovan haasteen kisaorganisaatiolle, mutta kokenut porukka saa kyllä homman rullaamaan jälkeen kerran hienosti”, Rokka uskoo.
Suomen Paras Olut -kilpailu tuomaroidaan Helsingissä 28.–29. heinäkuuta. Tuomaristoon on kutsuttu mukaan kansainvälisiä tuomareita, joiden nimet julkaistaan kilpailua edeltävällä viikolla. Medialla tarjotaan mahdollisuus haastatella finaalituomaristoa myöhemmin tarkennettavana ajankohtana.
Kilpailun näytöstuomarointi järjestetään perjantaina 30.7. Helsingin Suuret Oluet – Pienet Panimot -tapahtumassa. Tuolloin julkistetaan myös kilpailun semifinalistit, eli jokaisen sarjan kolme parasta. Näytöstuomaroinnissa haastatellaan tuomareita ja kilpailun järjestäjiä, ja kerrotaan tarkemmin tuomarointiprosessista.
Suomen Paras Olut julkistetaan syyskuussa myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.
Suomen Paras Olut -kilpailu on yksi seitsemästä Olutliiton kansainvälisen kattojärjestön Euroopan Oluenkuluttajien liiton – European Beer Consumer Unionin (EBCU) hyväksymistä kilpailuista. EBCU on määritellyt joukon kriteerejä, joita noudattamalla kilpailut voivat saada liiton hyväksynnän.
Ota Suomen Paras Olut seurantaan Facebookissa ja Instagramissa!
Kuva: KP Toivola